|
Katon tärkein kohta on yksityiskohta
Kuka tahansa urakoitsija osaa levittää bitumikatetta tasaiselle pinnalle.
Mutta kun eteen tulee katon reuna, läpivienti tai poikkeuksellinen muoto,
alkaa olla kysyntää ammattitaidolle.
Hyvä bitumikate syntyy ainoastaan oikein tehdyistä yksityiskohdista, jotka
on teknisesti hyvin suunniteltu ja testattu. Ja joiden tekemiseen katon
asentajat on koulutettu.
Kun haluat valita hyvän kattourakoitsijan, tartu
reilusti muutamaan
katon yksityiskohtaan:
Millaisen urakoitsijan haluat katollesi?
MH-Kate Oy:llä on laatujärjestelmä käytössä ja urakoimissamme kohteissa työskentelevät kokeneet Icopalin kouluttamat sekä tulityö- ja työturvallisuuskortin omaavat eristäjät.
MH-Kate on varma ja vakaa yhteistyökumppani. Tilaajavastuulain edellyttämät raportit yrityksessämme ovat maksutta saatavissa tilaajavastuu.fi -palvelusta. Haluamme tarjota Sinulle parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Myönnämme asentamallemme katteelle 10 vuoden kirjallisen takuun.
Noudatetaanko työmaalla turvallisuusmääräyksiä?
Asiantuntevan kattourakointiliikkeen tunnistaa usein jo työmaan
perusteella. Järjestelmällisyys ja siisteys kertovat jo paljon. Mutta vielä
tärkeämpää on, että käytettävissä on vähintään määräysten mukainen
sammutusvälineistö sekä työturvallisuuden kannalta tärkeät varusteet,
esim. turvakaiteet korkeilla katoilla.
Hyvin organisoidulla, turvallisella
työmaalla tehdään parasta jälkeä!
Miten varmistetaan läpivientien tiiviys?
Kattoliitolla on tarkat ohjeet bitumikattojen läpivientien tekemiseen.
Niiden noudattaminen on perusedellytys vedenpitävän ja kestävän
lopputuloksen saavuttamiseksi.
Icopal on lisäksi kehittänyt oman
erikoismenetelmän, joka varmistaa läpivientien tiiviyden paremmin
kuin mikään muu käytössä oleva menetelmä. Patentoitu Icopal
LaippaPolar on tehdasoloissa valmiiksi työstetty erikoistuote
läpivientien tiivistämiseen.
Vaadi katollesi Kattoliiton tuoteluokituksen täyttävät tuotteet
Bitumikattoala on yhdessä Kattoliiton kanssa laatinut katemateriaalien
teknisiin ominaisuuksiin
perustuvan luokituksen, joka määrittelee
millaisia ominaisuuksia eri kohteissa käytettävillä
bitumikermeillä
tulee olla. MH-Kate on Kattoliiton jäsenyritys; noudatamme Kattoliiton
suosituksia.
Katetaanko kattosi yksi- vai kaksikermiratkaisulla?
Icopal MonoPolar on yksikerroksinen kumibitumikate, joka voidaan
asentaa saneerauskohteissa suoraan vanhan katteen päälle. Icopal
MonoPolar sopii myös uudisrakentamiseen. Joustavan rakenteensa
ansiosta se kestää hyvin lämpötilanvaihteluista johtuvia rakenteiden
liikkeitä.
Icopal MonoPolarilla saadaan kestävä ja pitkäikäinen
bitumikate katoille, joiden kaltevuus on jyrkempi kuin 1:40.
Kaksikerroskattamiseen soveltuva Icopal SuperPolar on kateratkaisu,
joissa käytetään kahta päällekkäistä kermiä: aluskermiä ja pintakermiä.
Näin saadaan erittäin vahva ja kestävä bitumikate vuosikymmeniksi
kaikille katoille. Loivemmille kuin 1:40 katoille suositellaan aina
kaksikerrosratkaisua. MH-Kate käyttää urakoinnissaan Icopalin
valmistamia kumibitumikermejä, joista löytyy sopiva vaihtoehto
jokaiseen tuoteluokkaan.
NOXITE ilmaa puhdistavat bitumikatteet
Noxite® on ympäristöystävällinen valinta niin korjausrakentamiseen kuin uudisrakennuksiinkin, ja se sopii asuinrakennuksiin sekä liike- ja teollisuuskiinteistöihin.
Rakennuksen ympäristöominaisuuksista on helppo huolehtia. Kun rakennus katetaan Noxite®-tuotteilla, aurinko, tuuli ja vesi hoitavat loput.
Ilman puhdistaminen on näin yksinkertaista. Noxite®-pinnoitettu, 130 m2:n kokoinen katto puhdistaa ilmasta saman verran typenoksidia, kuin Euro5-päästöluokiteltu bensiinikäyttöinen henkilöauto tuottaa 15 000 ajokilometrin aikana. Noxite® on toimiva rakennusmateriaali, joka poistaa ilmansaasteita ja parantaa asuinympäristön ilman laatua. Mikä parasta, Noxite®-tuotteiden vaikutus säilyy koko katon käyttöiän ajan. www.noxite.fi
FireSmart – paloturvallisempi tapa kattamiseen
Icopal-konsernin kehittämä FireSmart-järjestelmä tarkoittaa liekitöntä
kermien hitsausta
ja markkinoiden paloturvallisinta kumibitumikermiä. Liekittömässä FireSmart-hitsauslaitteessa on palokammio, jonka
sisällä kaasu ja ilma palavat. Kermin hitsauspinta lämmitetään
kuumalla, hapettomalla poistokaasulla. Kaasu lämmittää hitsauspinnan
kuten perinteiset laitteet, mutta hapettomuuden ansiosta liekkiä ei synny
ja rakennusaikaisen palon riski pienenee näin huomattavasti.
FireSmart-kumibitumikermi on valmistettu paloturvallisesta materiaalista.
FireSmart-menetelmää käytetään pääasiassa kattamisen viimeistelytöissä,
kuten lähellä seinää ja räystäitä tai erityisen palonarkojen kohteiden tai
materiaalien kanssa työskenneltäessä.
Liekitöntä hitsausmenetelmää
voidaan käyttää myös perinteisten kermien kiinnittämiseen.
Miten hoidetaan vanhan kohteen paineentasaus?
Vanhassa bitumikatteessa on yleensä aina kosteutta. Kun sen päälle
asennetaan uusi kermi, on varmistettava, että kosteuden höyrystymisen
aiheuttama paine tasaantuu eikä aiheuta ilmapusseja uuteen
vesieristykseen. Tätä kutsutaan paineentasaukseksi. Me käytämme
saneerauskohteissa Icopalin aluskermiä, jonka alapinnassa on
kuumentamalla kiinnittyvät kumibitumiraidat. Rakenne sallii höyrypaineen
tasaantumisen raitojen välisessä tilassa.
Meiltä saat yksityiskohtia myöten mietityn bitumikate-
ratkaisun katollesi
|


 








|